Kahvilan tarinaPerheyritysAsemapäällikön talon historian juuret ulottuvat aina vuoteen 1912, mistä lähtien tämä harvinaista puujugendia sisältävä talo on seissyt vahvana Lahden rautateiden rinnalla. Taloa on vuosien varrella asuttanut useampi asemapäällikkö perheineen ja vielä tänäkin päivänä siitä huokuu kodinomaista lämpöä. Perheiden tarinoita kuunnellessa on ollut selvää, että talon seinien sisällä on tapahtunut jos jonkinlaista, mutta tärkeimpänä kaikessa on esiin noussut aina se, että Päällikön ovet ovat läpi vuosien olleet lämmöllä auki kaikille.
Vuosia myöhemmin viimeisen asemapäällikön muutettua perheineen muualle sekä sen jälkeisen oheistoiminnan päätyttyä talo jäi yksin uudistuvan kaupungin ja matkakeskuksen varjoon. Kaupunki kuitenkin otti vanhuksen siipiensä suojaan ja siitä alkoi uusi aika Päällikön talon historiassa. Nykyään talon omistaa Henry Eskelinen, jonka käsissä talo sai uuden uljaan ilmeen niin sisältä kuin ulkoakin. Asemapäälliköstä toivottiin paikkaa kaupunkilaisille sekä matkalaisille, ja tätä toivetta lähti toteuttamaan yrittäjäpariskunta Johanna ja Mika Antikainen. Kesäkuussa 2017 avattiin uuden kahvilan ovet ja siitä saakka talossa on tuoksunut tuore kahvi ja vitriini on ollut herkkuja pullollaan. Keväällä 2020 Asemapäällikön talo vaihtoi yrittäjää, mutta Asemapäällikön tunnelma sekä se mitä Johanna ja Mika olivat luoneet yrittäjinä säilytetään. Uutena yrittäjä aloitin minä, Soile Ylä-Jääski. Tämä on ollut minun unelmani ja nyt pääsin sen toteuttamaan. Yrityksen virallinen nimi on Syvälahti & Ylä-Jääski Oy. Toisena osakkaana tässä on oma isäni, jolle kuuluu iso kiitos siitä, että voin toteuttaa isoa unelmaani. Tervetuloa historiaa huokuvaan Asemapäällikön taloon, idylliseen ympäristöön ja nauttimaan ystävällisestä palvelusta sekä ihanista herkuista! |
Mitä meiltä saaMeillä on laaja valikoima tuotteita sekä makean, että suolaisen ystäville unohtamatta laadukkaita erikoiskahveja ja muita virvoitusjuomia. Joka aamu meillä valmistuu terveellinen aamiaisbuffet, josta jokainen asiakas saa koota itselleen mieleisen kokonaisuuden. Aamiainen tarjoillaan arkisin 8-11 ja lauantaisin 9-12. Hintaa aamupalalla on 10,90€. Lounaaksi meiltä saat raikkaita ja ruokaisia salaattiannoksia. Muistathan, että meillä on myös A-oikeudet mikäli esimerkiksi lasillinen kuohuvaa maistuisi Asemapäällikön viihtyisässä miljöössä..
|